Tänään ei ollut minun päiväni sitten yhtään! Kaikki tuntui jo aamusta lähtien menevän pieleen ja teki mieli jäädä sänkyyn vain makamaan, mutta kouluun oli mentävä. Ensinnäkin meille kerrottiin kirjanpidon tunnilla, että tulee vielä toinenkin Nova-näyttö! Ihan kuin se edellinen ei olisi ollut jo tarpeeksi haastava. -____-
Samaisella tunnilla palautettiin jo aikoja sitten tehty tentti ja kappas kummaa; yhtä pistettä vaille niin olisin päässyt kokeen läpi. Kyllä ottaa päähän! Nova-ohjelma menee muutenkin minulta ihan ohi ja vielä tällainen ärsytys lisäksi, niin jäin taas jälkeen muiden tekemisistä. Huoh.
Siirryimme kahden viimeisen tunnin ajaksi yläkertaan teorialuokkaan ja aiheena tälläkertaa asiakaspalvelu. Minulla oli tänään tuote-esittely johon omasta mielestäni olin valmistunut hyvin, mutta luokan edessä menin panikkiin ja aloin vain änkyttää jotain. Alan aina höpöttää hermoillessani. Esityksen maksimi oli 5 min ja meikäläinen luultavasti veti yliajalle, jos luokkakaverin puheisiin on uskominen. Miksi aina minä? O.o
Vooi Marry :< No huomenna parempi päivä.
VastaaPoistaNo tänään olisi työhaastattelu. Toivottavasti saisin kesäksi töitä, kun muutan sinne kalliimpaan kämppäänkin silloin. :P
VastaaPoista