Olin viikonloppuna kotona käymässä pitkästä aikaa ja koko perhe koossa kerrankin. Pikkuvelikin oli tullut kämppiksensä kanssa Vaasasta käymään. Yleensä ollaan kotona käymässä eri aikaan, mutta ei tällä kertaa. Pikkusiskon kanssa hieman sukset ristissä. En tajua mikä sotatilanne meille aina tulee. Tahtoisin joskus pystyä olemaan sovussakin. Se on varmaan tämä meidän suuri ikäeromme ja minun (tai oikeastaan minun ja pikkuveljen huumorintaju on aina ollut sama ja pikkusisko ei oikein ikinä ehtinyt päästä siihen mukaan) outo huumorintajuni. Kävimme mummun luona kylässä sillä aikaa, kun pikkusisko oli keräämässä riparikorttiinsa merkintöjä seurakunnan nuorisoillassa. Kauhea kun se kasvaa ja aikuistuu nopeasti!
Vaihdoimme pikkusiskon kanssa viikonlopun aikana puhelimia, koska minun luurissani on kuulemma niin hyvät pelit. Olen nyt opiskellut kosketusnäytön käyttöä vaikka vannoin itselleni, etten koskaan tule sellaista käyttämään vapaaehtoisesta. Eniten hirvittää ne miljoonat sormenjäljet jota siinä näytössä taatusti on! Tulen hulluksi vielä tuon puhelimen kanssa, kun se ei ikinä mene minnekään ensimmäisestä painalluksesta. Joko painan sitä väärin tai sitten se ei vain kertakaikkiaan pidä minusta. Pikkusisko irvaili jo, että mitä jos täytyy äkkiä soittaa jollekin ja en saa osoitekirjaa auki, joten siinä sitä sitten ollaan. Toivonmukaan totun vielä tähän uuteen käytäntöön. Tänään oli kirjaesittely luokan edessä. Ihme kyllä minua ei jännitänyt ollenkaan. Onneksi esittelyni oli ruokailun jälkeen, niin kaikilla oli vatsat täynnä ja luokkakaverit eivät jaksaneet keskittyä pieniin virheisiini. Oikeastaan tämä ei tuntunut enää missään sen syksyisin työssäoppimisen jälkeen, kun olin mukana kirjavinkkausta tekemässä 5-6 luokalaisille työpaikkaohjaajani kanssa. Siinä sitä vasta paineet olikin ja olin kaiken lisäksi valmistautunut vinkkaukseen erittäin huonosti. Ensikerralla osaan paneutua asiaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti