En yleensä muista näkemiäni unia tai sitten tiedän tarkalleen mitä niissä tapahtuu. Teini-ikäisenä kuitenkin opin hallitsemaan omia uniani ja näen halutessani unta juuri siitä asiasta, jota olen viimeksi ajatellut nukkumaanmennessani. Pienempänä minua vaivasivat painajaiset joissa seikkaili muun muassa karhuja, vampyyreja ja verikoiria. Unet olivat toistuvaa takaa-ajoa, joista yleensä heräsin juuri niiden saavuttaessa minut. En koskaan saanut tietää; selvisinkö niistä ehjin nahoin.
Viime yö oli kuitenkin poikkeus sääntöön! Muistan tarkalleen minkälaista unta näin, koska se oli niin odottamatonta ja tekisi mieli vain naureskella ääneen. No alku nyt tietysti oli sellaista sekoilua, että olin ajatellut jotain vanhaa ihastusta ja hän nousi sitten unessani pääosaan.
Siinä välissä tapahtui kuitenkin mielenkiintoinen ilmiö. No, unessa olin juuri selaillut erään blogia ja siellä oli kutsu tulla käymään kylässä koska vain, vaikka hän ei itse olisikaan paikalla. Niinhän siinä sitten kävi, että menin taloon sisään ilman kotiväen läsnäoloa (en tajua miten pääsin sisään ilman avaimia, mutta unet nyt ovat kummallisia) ja valvovia silmiä. Ensimmäisenä ovesta sisään astuessani huomasin kissan, joka ilmestyi minua vastaan jostain huoneesta.
Menin sitten kissan perässä pitkin asuntoa ja ihastelin kaikkia söpöjä tavaroita. Eräässä huoneessa kuitenkin oli eksoottisia lintuja ja entinen kieltenopettajani (jonka ansiosta sain ikuiset traumat englannin verbiluettelosta [no hei, koittakaa itse jaksaa seitsemän vuotta putkeen samoja verbejä ja katsella opettajan esittävän niitä imitoiden!] ) oli huoneessa kuin odottamassa minua. Eikös heti alkanut sama piina kuin ylä-asteella! Onneksi älysin lähteä sieltä pois ja olin juuri poistumassa talosta, kun kissa juoksi ulko-ovelle ja tajusin isäntäväen saapuneen. Seisoin vain siinä paikoillani enkä saanut sanaa suustani. Nainen sitten kuitenkin tervehti minua ystävällisesti ja sain siihen väliin soperrettua jotain: joo sä sanoit siel blogissa et tänne saa tulla ja päätin sit tulla kattomaan ja sit toi kissa tuliki ja.. öö.. no, mä tästä taijanki lähteä!
Ja minähän en ole mikään stalkkaaja, joka menisi toisten kotiin ilman lupaa. Unessa pimeät puoleni vain nousevat esiin. Olen aina ollut sitä mieltä, että olen vähän turhankin utelias tyttölapsi. Joskus vielä työnnän ison nenäni sellaiseen soppaan, etten siitä itseäni enää puhumalla saakaan pois.
Millainen on teidän hauskin/oudoin unenne? Miten reagoitte siihen herättyänne? Haastan teidät muistelemaan ja kertomaan, koska nyt olen niin utelias putelias tyttönen unimaailmojen suhteen.

Mäkin näin viimeyönä outoa unta :) Kotitallillani oli ratsastuskilpailut,ja naapurimme asuivat siinä ihan maneesin vierellä. Jotenkin päädyin ratsastussaappaissani sinne sisälle hoitamaan kissoja (Avaimetkin oli, koska hoidan nyt oikeasti näitä kissoja, kun naapurit ovat mökillä :D) Sitten sinne tuli kamalasti muitakin ihmisiä, ja itse naapuritkin, jotka kysyivätkin että kuka täällä oli kengillä. Yritin sitten huomaamattomasti mennä ulos, mutta edessäni kulkeva Zac Efron paljasti minut x) Siihen heräsinkin, lähinnä huvittuneena :D
VastaaPoistaKiitos jakamisesta, Liekkilintu! Haha repesin tuolla Zac Efronille lopussa! BUSTED! :`D
VastaaPoista