Tietoja minusta

Oma kuva
Saatan näyttää kiltiltä runotytöltä, mutta tarvittaessa osaan olla melkoinen raivotar. ÄLÄ siis kopioi RUNOJANI/tekstejäni ilman lupaa!

6.7.2012

Omituisten otusten kerho

Meiltä jokaiselta löytyy varmasti outoja tapoja tai jopa pakkomielteitä. Jotkut meistä ovat vain hyvin taitavia piilottamaan ne. Itse en ainakaan ole koskaan yrittänyt antaa itsestäni normaalia kuvaa, olen sellainen millaiseksi olen syntynyt ja se siitä. Älä valita, tykkäät kuitenkin. ;)

Millasia nämä tavat sitten ovat ja missä vaiheessa ne ilmenevät?

Omituisuus lienee hyvin yksilöllistä ja persoonastakin se taitaa olla paljon kiinni. Itse kuitenkin näkisin nämä erikoiset tavat ja pakkomielteet niinsanottuina luonteenpiirteen jatkeina. Joku toinen saattaa pitää hulluna sitä, että toinen ei millään jaksa pysyä aloillaan ja haluaa koko ajan olla menossa. Tällainen rauhallinen tapaus, kuten minä voi kuitenkin omata jonkin toisen piirteen, jota se toinen vain ei tajua. Itse ainakin tykkään välillä vain olla tekemättä yhtään mitään. Pysähtyä.

Millaisia tapoja/pakkomielteitä minulla sitten on? (Senhän te taatusti haluatte tietää!)

Olen jo saattanutkin useaan otteeseen mainita, että rakastan tiskaamista, nimeenomaan käsin. En kuitenkaan ole mikää bakteerikammoinen, tai no, kyllä minä pesen käsiäni aika usein. Sekin on kuitenkin opittu tapa eikä siitä niin vain päästä eroon. Joten sanotaan sitten että olen siisteyshullu.

Tässä maitosuklaata syödessä mieleeni muistui taas yksi outouteni. En oikein osaa sanoa missä vaiheessa se on alkanut, mutta aina kun syön tuota kyseistä suklaata, niin minun on pakko hörpätä sen kanssa maitolasillinen. No ei sen kummempaa kuin pienempänä tykkäsin juoda mikrossa lämitettyä maitoa. Hyi että se maistuisi nykyään kamalalta! :D

En tiedä haluaako kukaan enää tämän jälkeen vapaaehtoisesti unikaverikseni, mutta paljastetaan nyt sekin. Minä nimittäin hymisin/tuhisen/puhisen/ääntelen muuten vain unissani. Olen myös hyvin rauhaton nukkuja ja saatan kääntyillä ja vaihdella nukkuma-asentoani montakin kertaa yön aikana.

Jos minulle antaa kuulakärkikynän käteen, niin saa sitten syyttää itseään. Minä nimittäin alan samantien naputella sitä ja voin taata että hermot siinä kanssaihmisillä menee. Ainakin kotona ollessa iskä hermostuu aina ja ottaa jossain vaiheessa sen kynän kädestäni ja vie sen piiloon.

Kun kävelen jossain mp3-soitin korvilla, kuvittelen itseni musiikkivideoon. Ensin varmistan vasemmalta ja oikealta, että olen varmasti yksin ja sitten alan laulaa ja liikehtiä niin kuin kuvittelisin videossa tapahtuvan. Heti kun joku tulee vastaan, olen niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Uusin himon kohteeni on vaniljakokis! ♥ Onneksi sitä saa vain tietysti kaupasta, joka on keskustassa asti ja harvemmin tulee käytyä siellä asti asioilla. Muuten olisin taatusti kokoajan tölkki tassuissani.

Näitähän minulla riittäisi, mutta ei pidä kertoa juonta kokonaan. Emmehän halua yleisön tietävän kaikkia juonipaljastuksia ennen loppuhuipennusta. Ihihi! Saatte selvittää ne ihan itse. ;)


 Millaisia outoja tapoja olen huomannut muille ihmisillä? 

Yllättävän moni ihminen puhuu itsekseen. Usein tämä henkilö ei huomaa sitä itse ollenkaan. Kai tapa on niin juurtunut pääkoppaan, ettei siitä sen enempää murehdita. Minusta on hienoja, että tällaisia rohkeita yksilöitä löytyy. He eivät välitä muiden mielipiteistä. Ehkä he ovat itsensä parhaita kavereita. Tai sitten heillä on mielikuvitusystävä, jonka kanssa he juttelevat.

Siitä muistuikin mieleeni Sulevi, jonka keksin joskus ylä-asteaikoinani kotitalousluokassa ollessani. Se oli violetti sammakko, joka teki tunneista siedettävämpiä. Olin aika katkera eräällä ainekirjoitustunnilla, kun opettaja keksi, että kirjoittaisimme Sulevista. Teki mieli nousta ylös tuolillaan ja tokaista, että se on MINUN mielikuvitusystäväni! Tuntuu että muut pilasivat sen. Varsinkin luokan pojat, jotka pitivät Sulevia vain vitsinä.

Olen pistänyt merkille, että jotkut "puhuvat" käsillään. He joko elehtivät tarinoidensa tueksi tai elävöittävät kertomuksiaan liikkeiden avulla. Sitä on oikeastaan aika jännä katsella.

No, on kuitenkin aivan mielenkiintoista kuulua omituisten otusten kerhoon. :)

Millaisia ovat sinun oudot tapasi ja miten ne tulevat esiin tosielämässä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti