Tietoja minusta

Oma kuva
Saatan näyttää kiltiltä runotytöltä, mutta tarvittaessa osaan olla melkoinen raivotar. ÄLÄ siis kopioi RUNOJANI/tekstejäni ilman lupaa!

23.10.2012

Hehkutuksen arvoista asiaa? (not)

Olen odottanut viimeisintä Artemis Fowl-kirjaa kuin kuuta nousevaa ja tänään sain sen vihdoin käsiini kirjaston varaushyllyltä. Täytyy kyllä onnitella lähikirjastojen välistä kirjojen liikkuvuutta. Lähetin nimittäin perjantaina varauspyyntöni ja laskeskelin olevani listalla kolmantena. Ihmettelen siis suuresti miten sain sen jo nyt käsiini. En kuitenkaan valita, tietenkään.

Tuntuu hassulta, että ensimmäistä kertaa nähdessäni kirjasarjan luonnehdin sen ilman muuta enemmän pojille soveltuvaksi. Ehkä tämä mielikuva syntyi siitä, että päähenkilö sattuu olemaan teini-ikäinen rikollispoikanero. Kirjasarjan suola on kuitenkin hykerryttävän aidontuntuisesti kuvatut sivuhenkilöt. Lisäksi tapahtumat siinä ovat niin kaukana minun todellisuudestani, että siihen väkisinkin uppoaa. Rakastan fantasiassa sitä tunnetta, kun saa hetkeksi irrottautua nykymaailmasta ja siirtyä seikkailemaan jonnekin ihan muualle.

Huomasin taas tänä aamuna olevani kunnon lukutoukka. Minulla oli edessäni valinta tehdäkö itsestä edustavannäköinen meikin avulla vai lukea eilen jäänyt kirja loppuun. No, tietysti valitsin lukemisen. Yksi meikitön päivä sinne tai tänne kunhan saan hetken uppoutua jonnekin muualla. Päätin siis tänään Salla Simukan Toisalla, joka on jatko-osa Jäljellä-kirjaan. Olin hyvin mielissäni jatko-osasta, koska mielestäni ensimmäisestä osasta jäi niin paljon aukkoja. Jatko-osa paikkasi ne juuri kuin olin odottanutkin.

Lukemisen kannalta arkeni sujuu siis normaaliin malliin. Vuosi runoillen-haaste sen kuin takkuilee. En ole varmaan viikkoon saanut mitään aikaiseksi! Se suututtaa minua kamalasti, mutta ei itseään voi oikein pakottaakaan kirjoittamaan. Voisin luonnehtia sitä niin, että runoratsuni jalat solmussa. Ja tämä on suora lainaus erään aiemmin kirjoittamani runon otsikosta. Toivon kuitenkin inspiroivia päiviä ja jatkan lukemista sillä siihen en kyllästy koskaan. Odotan jo pääseväni tuon Viimeisen vartijan kimppuun!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti