Oma suosikkini Hullusta luokasta on kirjan toinen osa Hullu luokka rakastuu. Loiva on loistava henkilöhahmo, josta on saatu leivottua yhtä aikaa kapinallinen ja jokaisen äidin unelma vävy. Hänessä on sitä jotain. Luokkayhteisön välinen kemia on hulvatonta luettavaa. Vitsit eivät vanhene ja jaksavat naurattaa minua vielä näiden monien vuosienkin jälkeen. Persoonalliset sivuhenkilöt ovat suuressa osassa kirjan hauskuutta. Aina oppii jotain uutta lempihahmostaan. Esimerkiksi voisin mainita Miinan joka saa luokkatoverinsa usein lähes hulluuden partaalle jakamalla Tauno Palo tietämystään. Räkätin melkein vedet silmissä aina, kun Miina keksi aina jotain kysyttävää Palosta, oli aiheena sitten sota, länkkäri, uskonto, luonnontiede jne. Hulvatonta!
Ikola kertoo itse kotisivullaan, että Loivan luomisessa on itseasiassa ollut pohjana todellinen ihminen! Hän oli itse joutunut samaan asemaan opiskeluaikoinaan kuin Anna, johon Loiva on iskenyt silmänsä, En paljasta liikaa, ettei lukunautinto mene piloille. (Itsehän en voi sietää spoilaajia!) Lisäksi erästä ystävääni voisi ilahduttaa se, että kirjan tapahtumat perustuvat itseasiassa Lapualle ja tarkkaan lukeva voi tunnistaa sieltä joitakin paikkoja. Olen nyt lukenut kolmen päivän aikana kuusi ensimmäistä Hullua luokkaa ja tarkoituksena olisi lukea vielä neljä viimeistäkin. Kirjojen hyvä puoli on myös siinä, että niitä ei ole sivumäärillä pilattu ja näin ollen jokainen jaksaa kyllä lukea kirjat kunhan aihe kiinnostaa tarpeeksi.
Seuraava projektini onkin alkaa lukemaan Tuija Lehtisen 15-osaista Mirkka- kirjasarjaa. Olimme suunnitelleet sen lukemista yhtäaikaa erään henkilön kanssa, mutta saa nyt nähdä. Olisi mukavaa voida keskustella samalla toisen kanssa kirjan juonenkulusta ja siitä ilmenneistä ajatuksista. Ehkä minun pitäsi liittyä johonkin kirjapiiriin. Tuntuu että tekisi hyvää virittää palautteenantotaitojani. En ole runosivuillakaan enää jaksanut kovin pitkiä ja syvällisiä arvioita kirjoittaa muiden runoista. Itse rakastan pitkiä ja rakentavia arvosteluja. Pitää katsoa kuinka minulla riittää aika, kun aloitan maanantaina työelämävalmennuksen eräässä kirjastossa. Vihdoinkin saan omaa alaani vastaavaa työkokemusta. Odotan jo innolla, että pääsen tutustumaan uuteen tulevaan työympäristööni. Minun vahvuuteni on se, että olen hyvä sopeutumaan uusiin paikkoihin ja tulen helposti toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Jos en ihan sydänystäväksi kaikkien kanssa päädy, niin pyrin kuitenkin pysymään puheväleissä.
Huh. Olipas siinä taas paljon asiaa. Jatketaan muiden asioiden merkeissä ensi kerralla. Hyvää loppuviikkoa kaikille ja muistakaa rentoutua! Minä lähden perjantaina junailemaan ja "kiusaamaan" pikkuveljeä! ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti