Jos olisin syntynyt kukkaseksi

Saavun salaiseen puutarhaan terälehdet osoittaen lattiatasoon. Nostan varteni tarkkaillen lajitovereitani. Liikkeeni ovat pieniä, vain oikein katsovan silmiin helposti nähtävillä. Minä olen kaunis. Elämässä tulee vastaan myrskyjä, joita ukkospuuskiksikin voisi nimittää. Tänään unelmat nousevat taivaaseen asti. Varjo tarkastelee jokaista liikettäni matkien taitavasti. Erottelen terälehdistäni kuolleet puoliskot. Haistelen vapautta kera muuttumisleikin. Oma salainen huone pitää järjissään, koska siellä voin olla sitä mitä olen. Minä olen pelkkiä sanoja paperilla, merkityksettömiä lauseita ohilentäville mehiläisparville. Minusta ei tule täällä parasta, joten toisten kukkien varret tuntuuvat kaulani ympärillä.
Surullista. Vaikka olemukseni onkin nyt tummanpuhuva kelpaan kuitenkin seinäkukkaseksi. Kadotin värit itseluottamukseni mukana. Täällä en osaa järjestellä sanoja oikeaan järjestykseen. Auringonkukka nostaa terälehtensä ylleni ja jään taas muiden varjoon. Väriloiste käytäville; eikä kukaan ole minua varten. Oikeasti minä rakastan auringonvaloa janoveden lisäksi, mutta en kestä sääliviä katseita. Minussa on kai jokin valmistusvirhe, kun en pakkasellakaan suostu paleltumaan. Vesisateessa olen näkymätön vaikka he selvästi näkevät minut, onneksi minä en heitä. Ruukkuni on tuntunut kovin ahtaalta viimeaikoina, vaikka muutan aina vain suurempaan ja suurempaan. Mullanvaihto suoritettiin lähipäivinä, mutta yhä vain minua ahdistaa. Toisten kukkasten kuiskutus, minä olen luonnonoikku. Ravistelen vesipisarat terälähdiltäni pois ennen kuin totun liikaa tähän kaikkeen. Minä en osaa nauttia oikein mistään. Virkiste voisi tehdä hyvää, mutta se olisi vain hetken hyvääoloa ja pian olisin taas yhtä surukukkainen. Ruusut pistelevät tahallaan heikkoa ulkokuortani tehden selväksi, etten kuulu tänne. En tiedä haluaisinkokaan. Minun sisälläni kasvaa suuri voima odottaen kärsivällisesti ulospääsyään.
Entä jos teen jonkin virheen taas? Tunnistanko sydänystävän ennen kuin on liian myöhäistä ja torjun senkin vähäisen avun mitä olisi saatavilla? En lähettele kenellekään turhia viestejä odottaen vastausta kuin kuuta nousevaa, koska kuu ei enää nouse minulle. Olen alkanut pelätä kaikkea valoa; tahtoisin kuihtua mutta joku on päättänyt toisin. Valo on siis kestettävä. Voi, kun joku tulisi tarttuisi varteeni ja kiskoisi minut irti. Juureton. Eloton. Ihmiskukkameren keskellä tunnen oloni niin kovin pikkuiseksi. Minun pituuteni ei riitä auringonkukkien joukkoon; enkä ole muille tarpeeksi värikäs persoona. Olen kuin seinämaalaus ilman signeerausta. Arvoton. Katselen sivusilmillä lajitovereideni keekoilua yrittäen näyttää tylsistyneeltä. Enhän minä välitä. Voisin piristää mustuuttani jolloin värisävyllä, mutta silloin en olisi oma itseni. Olisin vain muiden kopio. Sadepäivänä unohdan varjon tahallani kotiin ja annan pisaroiden syleillä nuutunutta olemustani. Väliäkö tuolla. Hymyilen ulospäin niinkutsuttua hyvääoloni tehden muille mieliksi ja sisälläni karjuu herännyt leijona.