Kirja inspiraation pohjana

Viime vuonna luin koskettavan kirjan (Eve Hietamies- Yösyöttö) , jonka lukeminen oli melkoista tunteiden vuoristorataa. Kirja kertoi yksinhuoltajaisästä ja vaikka aihe olikin outo, se tempaisi heti mukaansa.  Sen pohjalta syntyi tällainen runo:

--

Asioita joista ei puhuta

Lattialla vaaravyöhyke



 pikkuisen lapsen





Kaikkea täytyy maistella



 uusia juttuja aistella





Omaa kieltä jokeltaa



 höpöjuttuja kuulemma





Isän pieni duracell-pupu



 kauppakassien täyttäjä





Viattomin silmin katsoo hiljaa



 iso mies kyyneleet poskilla





Miten kertoa,



 ettei äiti halunnut?