-Yksinäisen sydämen tarina-
Minun jouluni on koditon. Kaupungissani muisto hymystäsi, naurusi kaiku toistuu ihmisten huulilta. Sun särkyä anna mä en, vakuuttaa Johanna Kurkela. Miksi kuitenkin tuntuu, että rikoit jotain sisältäni? Käteni piirtävät ilmaan pikkuisia sydämiä epäsuorista tunteistani. Sinun kanssasi minä täyttäisin oksat mielelläni imelillä sydämillä tai ärsyttävän suloisilla enkeleillä. Pikkusisko vaatii joka joulu minua mukaan siihen touhuun. Sinun kanssasi se voisi olla miellyttävää. Sinä et taatusti repisi hetki sitten ripustamiani koristeita irti oksista ja asettelisi niitä uudelleen täysin eri paikkaan. Minä saan jatkuvasti tapella siskon kanssa siitä; kumpi saa kunnian asetella joulutähden kuusen latvaan. Lopulta se on aina isä, joka joutuu tekemään sen joka joulu. Pikkusisko kyllästyy niin nopeasti asioihin. Se varmaan kuuluu ikään. Kun katselen isän ripustamaa joulutähteä, mietin hilja mielessäni sinua, minua, meitä. Taivaalliset yövalotkin kiistelevät taatusti siitä; kuka saa loistaa sinulle kaikkein kirkkaimmin. Minä tahtoisin antaa sinulle joululahjaksi jotain söpöä ja rakasta. En vain ole vielä selvittänyt miten mahdun pakettiin. Tai miten saisin itseni salakuljetettua sinne missä sinä olet. Tullimiehet eivät valitettavasti menisi siihen vanhaan halpaan. Heidät on liian hyvin koulutettu. Minä kuvittelen jatkuvasti millainen meidän yhteinen joulumme olisi. Näen sinut pienessä keittokomerossani ihmettelemässä täyttä jääkaappia ja mietit näetkö unta. Kaappi on yleensä yhtä tyhjä kuin minun pääni. Katselen sinua voitonriemuisena. Kohautat olkiasi todeten, että käyhän tämä näin ja sieppaat minut halaukseen. Sinä olet minun kaunein valveuneni. Havahdun nykyisyyteen. Radiossa Jenni Vartiainen pukee ajatukseni sanoiksi; missä muruseni on?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti