Tietoja minusta

Oma kuva
Saatan näyttää kiltiltä runotytöltä, mutta tarvittaessa osaan olla melkoinen raivotar. ÄLÄ siis kopioi RUNOJANI/tekstejäni ilman lupaa!

28.11.2011

Lukuvinkki!


Sääilmiöt ovat suuressa osassa kuvailua kyseisessä teoksessa. Pidän kirjoittajan konstailettomasta huumorista. Kirjan nimi on ihanasti ristiriidassa päähenkilön ujouden kanssa. Tuulista alkaa kuitenkin löytyä hyvin persoonallisia piirteitä hetken lukemisen jälkeen. On hienoa että tarina pääsee kunnolla vauhtiin jo ensimmäisistä lauseista lähtien. Kielikuvat tässä ovat onnistuneita.

Kirjan henkilöt ovat erilaisia ja varsinkin Kohtalo on kiinnostava hahmo. Tunnen eniten samaistuvani päähenkilöön, vaikka en koekaan olevani niin rohkea. Tuulin miesrintamalla on lähinnä  pyörremyrskyjä. Nainen ei oikein tiedä mitä haluaa ja siitä ilmaantuu ajan kanssa ongelmia.

Lopetus on aivan napakymppi ja jätti hyvänmielen niin kuin sen pitääkin. Lisäksi se sai minut jäämään odottamaan jatkoa! Taas yksi syy ärsyyntyä näistä yksittäisistä teoksista joihin ei ole luvassa jatkoa. Olisin niin halunnut tietää, miten Tuulin arki lähti pyörimään lopussa. Ja tietysti lukeaa lisää upeasta miehestä, jonka Tuuli onneksi loppujen lopuksi valitsi. Onnelliset loput ovat ah niin kliseisiä, mutta minä nautin niistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti