Tietoja minusta

Oma kuva
Saatan näyttää kiltiltä runotytöltä, mutta tarvittaessa osaan olla melkoinen raivotar. ÄLÄ siis kopioi RUNOJANI/tekstejäni ilman lupaa!

26.1.2012

~Toisinaan kokoan palaseni lattialta~

Nyt on käyty Essin kanssa taas kohottamassa kuntoa bodycombattissa vaikka vannoin ettei ikinä enää, mutta niin vain löysin sieltä itseni potkimasta ja hakkaamasta näkymätöntä vastustajaa. Takanani oleva tyttö taisi hieman pelätä minua, kun oli niin paljon porukkaa ympärillä ja piti potkia yhdessä vaiheessa suoraan taaksepäin. Kyllä minäkin säikähdin, että tulee vielä jonkun sisäpelikengästä päähän. Enää ei kuitenkaan tarvi tommoseen mennä, kun ilmainen kokeiluviikko loppui. Tiistaina sitten taas normaalisti  jatketaan hiphopilla ja voisin yrittää tareta uloskin lähteä. Lisäksi vietän aikaa kavereiden kanssa. :)


Facebookissa pyörii mielenkiintoinen haaste johon tietysti otin osaa, koska olen niin huono vastustamaan kaikkia tuollaisia. Haaste kuuluu kokonaisuudessaan (suluissa olevat ovat omia lisäyksiäni!) "Lupaan tehdä jotain omin käsin kolmelle ensimmäiselle kommentoijalle. Kommentoijan tulee kopioida tämä omalle seinälleen ja lupautua tekemään samoin. Siis, käsityö, lahja, taideteos tai jotain muuta mielenkiintoista, mutta itsetehtyä. (Itse voisin osallistua haasteeseen runoilla tulevan ystävänpäivän kunniaksi. Jos olet sitä mieltä, että tunnen sinut tarpeeksi hyvin kirjoittaakseni sinua kuvaavan runon, niin senkun vain tykkäämään!) Toimitus ystävälle vuoden 2012 aikana henkilökohtaisesti tai postilla. Lähdetkö mukaan?" Joten tässä sitten olisi ystävänpäivään asti aikaa väsätä kaksi runoa, jotka kuvailisivat saajaansa. Kolmas henkilö ei ole edes ilmoittautunut (EDIT 27.1.2012: Kolmas henkilö ilmoittautui juuri!), mutta sehän vain helpottaa minun työtäni. Muutenkin pitäsi runoprojekteja tehdä. 30.1 olisi runopiirin viidennen kierroksen "marionetti"-aiheisen runon deadline ja en ole edes aloittanut! Ja minä kun lupasin itselleni, etten enää ikinä jätä runon kirjoittamista noin viime tippaan. Joudun syömään sanani useammin kuin se on terveellistä. Pitäisi opetella olla antamatta pitämättömiä lupauksia.

Englannin tehtävä on seuraava murheen aiheeni. Tulee niin hirveä stressiä kaikista kieliin littyvistä aiheista. Onneksi sitä on tasapainottamassa esitykset luokalle, joka on jo huomattavasti helpompaa. Ne sentään ovat aiheesta, josta tiedänkin jotain ja ennen kaikkea suomeksi! Maanantaina olisi kirjaesittely ja 3.2 kustantajaesittely. Lisäksi pitäisi alkaa väkertää kevääksi valmiiksi opparia. Olen saanut jo yhteydenoton eräältä runoilijalta, jota ihailen suuresti ja hän vielä vastasi avunpyyntööni! Olen joku maailman onnellisin tyttö. Vielä kun keksisin tarpeeksi nokkelia kysymyksiä, jotka kuitenkin liittyisivät olennaisesti opparini aiheeseen eli "Kotimaiset nykyrunoilijat". Tekisi mieli kysellä kaikkea ystäväkirjatyyliin, kuten lempiväriä, inhokkiainetta jne.. Ehkä ei kuitenkaan. :D

Tämä nyt on tällainen tylsä postaus ilman kuvatuksia, mutta en jaksa nyt enää tähän aikaan alkaa kunnolla etsimään mitään hienoa. Viikonloppuna sitten kotiakotiakotia käymään, jee! ♥

2 kommenttia:

  1. Kotiakotiakotia <3 En tienny, että joku muuki ku minä ja mun kämppis käyttää tuota nimitystä porukoille menemisestä :D (paitsi voihan tuo olla pelkkää "jee pääsen kotiin ja siksi toistelen sitä tässä!"-hehkutustaki, mutta...)

    VastaaPoista
  2. Hei, jee, kivaa uusi lukija! Kyl se juuri on sitä hehkutusta mut yleensä koti on siellä missä sydänkin ja mulla se on aina ollut täällä porukoiden luona. :)♥

    VastaaPoista