Tuli tässä mieleen, että tämä on 100. blogimerkintäni. Bileet! No ehkä ei kuitenkaan täällä luokkatilassa viitsi sellaiseen ruveta. Meillä on ollut täällä paljon hienoja kustantaja- ja kirjaesityksiä. Olen saanut luokkatovereiltani paljon ideoita siitä, mitä seuraavaksi alkaisin lukemaan. Odottelen jo innolla työssäoppimisen alkua, että pääsen tutkimaan työskentelyn ohessa Lapuan kirjaston tarjontaa! Tällä kertaa aion perehtyä runoihin.
Ystävänpäivän haasterunot valmistuivat tässä viikonlopun aikana. Muutin kokonaan alkuperäisiä suunnitelmiani ja vaihdoin runojen ilmeet kokonaan. A ei tiedä yhtään mitään vaikka lähetin hänelle jo muka "raakavedoksen" hänen runostaan. Se muuttui aivan täysin. Heh, saavat vielä kärvistellä 16.2 asti. Sitten annan heille runonsa. Minulla on ne tuolla rakkaudessa jo piilotettuina valmiina, mutta en kiusallanikaan julkaise niitä ennen kuin.
Niin ja otsikkoon vielä sen verran palaisin, että löysin eräältä nettisaitilta aivan ihastuttavan idean saaneen neidin keskustelun! Haasteessa on tarkoitus kirjoittaa runo(ja) tai muita lyhyitä tekstejä ja ”piilottaa” niitä julkisiin tiloihin. Tai miksi ei vaikka siskon huoneeseen, jos haluat tai lähettää nimettömänä kirjeenä kaverillesi. Tekstin voi kirjoittaa käsin vaikkapa pahville tai tulostaa ja liimata jollekin värikkäälle paperille. Kaikki on sallittua, kunhan et sitä mihinkään seinään ala söhrimää. Eli tiivistettynä jutun jujuna on kirjoittaa runo ja piilottaa se jonnekin näkyvälle paikalle. Minä niin tiesin, että minussa on ninja-ainesta ja tämä tuli kuin tilauksesta tietoisuuteeni. Ninjailemisiin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti