Tällä viikolla olen kuitenkin alkanut kokeilla verestää vanhoja talouskouluaikaisia ruoanlaittotaitojani. Olen kerrankin syönyt jotain muuta kuin valmisruokia. Opettelin tekemään ihan itse ruskeaa kastiketta. (naurakaa vain, mutta minulle se on iso juttu!) Ensimmäisellä kerralla siitä tuli aika paakkuista ja maustakin puuttui jotain olennaista. No, kokeilin tänään uudelleen ja onnistuin paljon paremmin! Erilaista tälläkertaa oli se, että käytin kylmän veden sijasta kädenlämpöistä vettä ja minulla oli kunnon voita eikä mitään Oivariinia, jonka ajattelin toimivan korvikkeena viimeksi. Lisäksi ostin kaupasta Kikkomania (soijakastiketta) mausteeksi ja se toimi oivallisesti. Lisäilin sekaan myös ketsuppia, jauhelihamaustessa, suolaa ja sitä Kikkomania.
Äiti aina pilanpäiten nimittää meitä lapsukaisiaan kokki kolmosiksi. Luulen kuitenkin, että pikkuveli on meistä innokkain ruoanlaittaja, ainakin olen kuullut että syövät siellä Vaasassa kämppiksensä kanssa joka päivä jotain kunnon ruokaa. Kokkailevat siellä oikein. Hieman hirvittää mitä siitäkin tulee, kun saan heinäkuun puolessä välissä nirson pikkusiskon ruokapöytäni ääreen.
Talouskoulu aikoinani (olisiko ollut vuosimallia 2005? :D) osasin tehdä jopa itse leipää, ja se onnistuikin vielä hyvin! Nyt en ole oikein tohtinut sen koommin kokeilla mitään siihen viittaavaakaan. Tosin vuokrakämpässäni ei kyllä ole edes pakastinta, että pitäisi syödä kaikki leipomukset melkein samantien. Liian vaivalloista ja lihottavaa minun makuuni.
Loppuun voisin suositella teille televisiosarjaa Pretty Little Liars! Pikkusisko siihen minut koukutti. Aloin katsomaan asenteella, että se olisi liian teinimäinen minun makuuni. Olen kuitenkin menossa tällä hetkellä kakkoskauden kahdeksannessatoista jaksossa, ja tekisi kokoajan vain mieli katsoa lisää!
Tässä olisi pieni tietoiskua sarjasta:
Yhdysvalloissa todelliseksi menestyssarjaksi noussut Valehtelevat viettelijät (Pretty Little Liars) alkaa vihdoin myös Suomessa!
ABC Familyn tuottama Valehtelevat viettelijät
-draamasarja kertoo viidestä lukiolaisystävättärestä ja heidän
mutkikkaista ihmissuhteistaan ja salaisuuksistaan. Sarja alkaa
kutkuttavista lähtökohdista: koulun ilkeä kuningatar Alison (Sasha
Pieterse) katoaa kesken railakkaan tyttöjenillan. Vuoteen neidosta ei
kuulu mitään, mutta sitten hänen nimellään alkaa ilmestyä vihjailevia
viestejä niin kirjelappuina, sähköposteina kuin tekstiviesteinäkin.
Viesteissä uhataan paljastaa hänen entisten ystävättäriensä kiperimmät
salaisuudet. Mutta miten tämä on mahdollista, sillä Alisonin pitäisi
olla kuollut?
Alisonin ystävät Aria (Lucy Hale), Hanna (Ashley
Benson), Spencer (Troian Bellisario) ja Emily (Shay Mitchell)
erkaantuivat toisistaan Alisonin katoamisen jälkeen, mutta viestien
myötä ystävättäret joutuvat hakemaan toisistaan turvaa. Pystyvätkö tytöt
estämään salaisuuksien leviämisen?
Sarja perustuu Sara Shepardin suosittuun kirjasarjaan,
josta julkaistaan 14.5. ensimmäinen suomenkielinen osa nimellä
Valehtelevat viettelijät: Kaivattu.
![]() | ||
Lempihahmoni sarjassa! |
Kuvakin löytyy kyseisestä lähteestä! Lisäksi siellä on myös muiden hahmojen esittelyt. Kannattaa käydä katsomassa.
Kuka on sinun suosikkisi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti