Ahdistavat baarireissut

Tämä oli jo kolmas kerta, kun joku tulee sanomaan minulle päin naamaa; miten minun tulisi käyttäytyä. Etten saisi olla niin kamalan ujo. Ahdistaa kun melkein pakotetaan vielä katsomaan sanojaa silmiinkin, vaikka tahtoisin vain olla rauhassa.
Nautin baarireissuista tyttöporukan kesken viihde mielessä, mutta tuollaiset tapaukset ärsyttävät. Eiköhän se ole ihan oma asiani pilaanko mahdollisuuteni. Lisäksi kehtasi haukkua minua vielä tylsäksi, vaikka ei edes tunne kunnolla. Vasta yön aikana tutustuttiin kaverin kautta.

Hämmästyin yhdessä vaiheessa, kun joku kutsui minua nimeltä ja sanoi minua hyvännäköiseksi. Olen tottunut olemaan aina porukassa se seinäkukkanen, jota kukaan ei huomioi. Joku random jätkä oli kuitenkin kysynyt kaveriltani nimeäni. Häkellyin suorasta aloituksesta niin paljon ja voihkaisin tyypille ehkä turhankin suoraan.  -Älä nyt sinäkin ala... Luulin että jätkä oli sen maanvaivan tuttu, joka kiusasi minua koko illan. No, näin ei kuitenkaan ollut. Kyllä harmitti loppuillan, kun en enää löytänyt sitä jätkää. Olisin poistanut väärinkäsityksen ja kysynyt hänen nimeään.

Minä olen aina ollut hyvin ujo. Pelkkä ajatus randomin ihmisen (varsinkin miehen) katsomisesta silmiin ahdistaa. En vain ole sellainen. Pitäisi varmaan hymyillä ja nauraa enemmän, mutta pidän nauruani kammottavana hihityksenä. En oikein osaa tuoda itseäni esille. Laulaessani tai kirjoittaessani taidan olla aidoimmillani. Silloin en mieti muiden mielipiteitä, vaan annan vain mennä. Laulaessani olen joku ihan toinen ihminen. Runoja kirjoittaessani puhun kuin päiväkirjalleni.

En ymmärrä miksi kaikkien tulisi olla (yli)sosiaalisia. Minä olen tällainen kuin olen ja se riittää. Ainakin useimmiten. Yleensä menen baariin pitämään hauskaa kavereideni kanssa. En koe tarvettu mennä juttelemaan jollekin randomille känniääliölle. Baarittelu ei vain taida olla minun juttuni.