Tietoja minusta

Oma kuva
Saatan näyttää kiltiltä runotytöltä, mutta tarvittaessa osaan olla melkoinen raivotar. ÄLÄ siis kopioi RUNOJANI/tekstejäni ilman lupaa!

5.1.2018

Uusi vuosi, uusi ammatti ja lukuhaaste


Hei vain! Olen ollut pitkällä kirjoitustauolla suurimmaksi osaksi erinäisten töiden ja opiskelun vuoksi. Jostain syystä kadotin inspiraationi kokonaan ja varsinkaan runoja ei ole syntynyt todella moneen vuoteen. Aluksi syytin siitä kukoistavaa parisuhdetta, jossa olen saanut elää nyt onnellisesti neljän vuoden ajan. Minusta tuntui etten osannut enää kirjoittaa, koska olin liian onnellinen. Kuten nimerkkini runoja kirjoitellassa antaa viitteen, että kirjoitttaisin vain surullisia ja onnettomasta rakkaudesta kertovia runoja. Ei se kuitenkaan mene niin. Minun on pitänyt toitottaa itselleni, että kyllä ihminen voi kirjoittaa myös iloisista asioista. Ei minun tarvitse olla samanlainen kuin nimimerkkini antaa ymmärtää. Tänä vuonna olen päättänyt ryhtyä erilaiseksi kirjoittajaksi ja keskittyä kirja-arvosteluihin. 

Osallistun Helmet lukuhaaste 2018, jossa tulee lukea 50 eri kategorioihin luokiteltua kirjaa. Haasteeseen voi tutustua paremmin Helmetin omilla kotisivuilla. Haaste löytyy ainakin tällä hetkellä suoraan Etusivulta. Sain tänään ensimmäisen kirjan luettua. Kirja olisi sopinut moneenkin kohtaan 50 joukosta, mutta päädyin kuitenkin kohtaan 33 eli selviytymistarina. Lukemani kirja oli James Dashnerin Maze Runner eli suomennettuna Labyrintti. Kyseisestä kirjasta on tehty myös elokuva, jota pienemmät sisarukseni eivät minulle suositelleet, mutta eräs toinen tuttuva kehui minulle sitä. Labyrintti oli ollut lukulistallani jo pitkän aikaa ja päätin vihdoin, että nyt kun on aikaa (valmistuin 18.12.2017 kirjastonhoitajaksi), niin luen sen ja katson mitä tapahtuu. Monta kertaa piti jättää kirja kesken ja tehdä välillä jotain muuta, koska kirja oli niin raskasta luettavaa. Mutta vaikka se olikin aluksi ylivoimaiselta tuntuva ponnistus, niin loppua kohden juoni alkoi tiivistyä ja pääsin taas mukaan tarinan imuun. 

Ymmärrän hyvin miksi elokuvaversio Labyrintista saattaisi olla minulle ikävä kokemus, kun miettii kirjassa olleita tapahtumia. En paljasta mitään suurempia yksityiskohtia etten pilaa kenenkään lukutuokiota kirjan parissa. En ole pitkään aikaan kirjoittanut muunlaista kuin opiskeluun liittyvää asiatekstiä, mutta yritän olla olematta liian asiakeskeinen. Seuraavaksi siis lyhyt analyysini kirjasta James Dashner- Labyrintti:

Kirjaan oli erittäin vaikea samaistua, joka johtunee suurimmalta osin siitä, että päähenkilöt olivat kaikki miespuolisia. On vaikeaa kuvitella itseään mihinkään muottiin, johon pojat on kirjoitettu. En tunne oleva öykkäri sen enempää kuin sankari tai kokkikaan. Luulen että elämä Aukiolla voisi olla aika klönttiä (sana jonka merkityksen tiedät, kun luet tarinan, mutta saatat arvatakin sen) ja itse en haluaisi olla siihen osallisena. Kirjassa on kuitenkin hetkensä ja ei se pahimmasta päästä ole niistä kirjoista joita olen elämäni aikana lukenut. Ja uskokaa kirjastotädin sanoessa, että luettu on paljon. 

Kirjasssa on siis yhtenä päällimmäisenä teemana selviytymistarina. Samassa tilassa eli Aukiossa oleva poikajoukko on perustanut oman yhteiskuntansa ja yrittää selviytyä parhaansa mukaan. Aivan kuin muissakin yhteisöissä, joukossa on sekä johtohahmoja että työläisiä. Kirja toi aluksi mieleen Kärpästen herran, jonka juoni muistui mieleen ja siitä löytyi joitakin yhtymäkohtia. Mutta Kärpästen herrasta poiketen poikajoukossa on myös henkilöitä, jotka yrittävät löytää joka päivä oman henkensä kaupalla tien kotiin. Näitä henkilöitä Aukiolla asuvat nimittävät juoksijoiksi. Miksi heitä nimitetään niin, ja pääsevätkö pojat takaisin kotiin? Näihin kysymyksiin saa vastauksen vain lukemalla kirjan ja tutustumalla Aukion asukkaisiin. 


Seuraavaksi ryhdyn lukemaan kirjaa James Frey/Nils Johnson-Shelton- Endgame eli suomeksi Loppupeli. Ajattelin lisätä sen kategoriaan 44. Kirja liittyy johonkin peliin. Mutta siitä lisää ensi kerralla, kun olen ensin saanut kirjan luettua. 

Osallistutko sinäkin tänä vuonna Helmet 2018 lukuhaasteeseen? Kerro minulle suosituksia kirjoista joita kannattaisi lukea listaa silmällä pitäen. Jos sinua itseäsi kiinnostaa lukeminen, rakastat kirjoja ja sinulla on aikaa, mikset ottaisi haastatte vastaan? 50 kirjaa vuodessa on mahtava tilaisuus sivistää itseään ja astua uusiin maailmoihin. Lähdetään yhdessä seikkailuun kirjallisuuden monipuoliseen maailmaan!  :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti