Tapahtumarikas päivä

Menin aamulla hakemaan suutarilta kopskops-kenkäni, jotka eivät enää käsittelyn jälkeen olleetkaan enää niin kops kops. Kyllähän tuo kukkarossa hieman kirpaisi, mutta eipähän olla enää se jota tuijotetaan ensimmäisenä kaupan käytävillä. Ihmisten tuijotus oli varsin häiritsevää.

Suutarilta jatkoin sitten juna-asemalle hakemaan junalippujani ensi viikonlopuksi Ouluun, koska kaunis neiti Sari pus pus mus mus bestikseni täyttää vuosia. Menin siis tiskille ja lykkäsin aiemmin kirjoittamani aikataulut mies asiakaspalvelijalle ja totesin hänelle tyynesti "Tässä olisi minun sotasuunnitelmani." Mies katsoi minua hetken ja sitten naurahti ja totesi että "Ihan sotimaan meinasit lähteä." Minä tietysti jatkoin vitsiä ja lohkaisin että "Joo. Kaverin synttärit tuolloin niin kyllähän siitä voi sota vielä syttyä." Virnuilin siihen vielä kauniisti päälle. Mutta se on totta! Aina sattuu ja tapahtuu kun Sari on paikalla. Se on hieno piirre ihmisessä. Eipä ole ikinä tylsää!

Kaupungilta kämpille tultuani ehdin katsella telkkaria ja syödä Havaiji-pitsaa. (Tiedän tiedän, oli puhe lopettaa. Tämä viikko nyt vain meni ihan metsään laihdutuksen suhteen, joten päätin luovuttaa ja aloittaa ensiviikolla taas uudestaan paremmalla menestyksellä. Ärsyttävää kun sitä huomaa lihoneensa takaisin kilot, jotka oli juuri saanut karistettua. Joten. Maanantaina lenkille, mars mars!) Sen jälkeen olikin taas menoa, kun menimme hyvän ystäväni ja luokkatoverin T:n kanssa keilaamaan. Se oli hurjan hauskaa pitkästä aikaa ja kummallakin oli oikein kivaa. Puolessavälissä keilausta yhtäkkiä himmennettiin valoja ja laitettiin musiikkia soimaan. Hohtokeilaus alkoi! Nytpä on sekin tullut sitten kokeiltua ja ihan samaan hintaan kuin normaali keilaus. Hieno kokemus.

Kotimatkalla juttelimme niitä näitä ja sovimme että T tulee saattelemaan minua kämpille, kun hänellä ei vielä ollut kiire minnekään. Menomme kuitenkin tyssäsi vähän matkan päässä kämppääni, kun löysimme maasta jonkun hukanneen lompakon. Päätimme sitten olla mallikansalaisia ja viedä lompakon poliisiasemalle. No, asema tietysti oli muuttanut siitä läheltä kauemmaksi ja jouduimme kävelemään (minä pyörää taluttaen korkokengät jalassa) joen toiselle puolelle asti. Hyvän teon jälkeen tuli kuitenkin hyvämieli ja poliisi-sedän kehut lompakon tuomisesta lämmittivät kovin. Posket punaisena ja varmasti erittäin hehkeännäköisenä alkoi sitten taas hilpeä kotimatkamme.

Näihin kuviin ja tunnelmiin on hyvä lopettaa!
Kuva ei liity reissuun mitenkään vaan sen on
ottanut minun rakas pikkusiskoni kotona ♥