Eroavat sydämet
Olisin melkein voinut lyödä vetoa (mutta enhän minä harrasta uhkapelejä), että tunsin sormesi niskavilloissani. Aivan kuin haamu menneisyydestäni olisi koetellut minua, asettunut eteeni haasteen. Minun oli tartuttava siihen. Uskoin että niin oli tarkoitettu, minulla oli tarkoitus. Sinun untuvahuulesi ihollani kuin polttomerkki, tatuointi, syntymämerkki. Yhtä varmasti minussa pysyvää, kunnes en enää olisi. Minun pääni antaa keholle vääriä käskyjä. Työnnän sinua pois luotani, oikeasti haluaisin vain
vetää sinut kiinni itseeni, tehdä itsestäni osan sinua. Surinaa. Ampiaisia. Sinun kasvosi, kasvosi. Surinaa. Stadioni. Ihmisiä. Melu. Musta-valkoinen pyöreä esine. Vihreää. Nurmikko. Huutoa. Kasvosi, kasvosi. Potku. Raivoa. Verkon heilahdus. Ihmisten hurraus. Kokoajan lisää käsiä, huutoa, ilmeitä, eleitä, tappelua. Yritän nähdä. Yritän saada katsekontaktin, mutta niitä on liikaa. Minua tuupitaan, tönitään, tallotaan, huidotaan. En välitä. Jatkan matkaa huutaen nimeäsi, nimeäsi. Ei vastausta. Alkaa sataa. Kastun. En välitä siitäkään. Jatkan juoksemista.
Olisin voinut vannoa, että kuulin korvissani jotain tuttua. Minua alkaa itkettää, en ole vieläkään päässyt yli. Astelen edestakaisin kylmässä huoneessa, yritän saada itseni rauhoittumaan. Silmäpussit. En ole nukkunut juurikaan, minusta se on ajanhukkaa. Olen liian kiihdyksissä voidakseni sulkea silmiäni. Ja painajaiset. Ne vaivaavat minua. Viime aikoina lähes sietämättömän paljon. Sitä on lähes mahdotonta kestää. Minä haluan huutaa, mutta huuleni eivät kykene siihenkään. Olen kuin halvaantunut. Silmien takaa katselen maailmaa ja sisälläni piiloutunut avunhuuto hukkuu ennen ulospääsyä. Aukeava ovi. Mies. Painajainen. Hiukset kasvojen edessä. Askeleet. Huutoa. Lyönti. Huutoa. Mies. Kyynel. Käsi tarttuu hiuksiin. Nykii, paiskoo. Huutoa. Selkä seinää vasten. Suudelma. Kipu. Kohtaavat katseet. Ivahymy. Kolahdus. Kipu. Karjuntaa. Kyynel. Iskuiskuisku. Kello. Tikittää. Tik tok, tik tok. Sydän. Tum tum. Menetyksenpelko. Kipu. Kyynel. Eroavat sydämet. Huutoa. Suuri käsi. Isku. Pimeys.
vetää sinut kiinni itseeni, tehdä itsestäni osan sinua. Surinaa. Ampiaisia. Sinun kasvosi, kasvosi. Surinaa. Stadioni. Ihmisiä. Melu. Musta-valkoinen pyöreä esine. Vihreää. Nurmikko. Huutoa. Kasvosi, kasvosi. Potku. Raivoa. Verkon heilahdus. Ihmisten hurraus. Kokoajan lisää käsiä, huutoa, ilmeitä, eleitä, tappelua. Yritän nähdä. Yritän saada katsekontaktin, mutta niitä on liikaa. Minua tuupitaan, tönitään, tallotaan, huidotaan. En välitä. Jatkan matkaa huutaen nimeäsi, nimeäsi. Ei vastausta. Alkaa sataa. Kastun. En välitä siitäkään. Jatkan juoksemista.
Olisin voinut vannoa, että kuulin korvissani jotain tuttua. Minua alkaa itkettää, en ole vieläkään päässyt yli. Astelen edestakaisin kylmässä huoneessa, yritän saada itseni rauhoittumaan. Silmäpussit. En ole nukkunut juurikaan, minusta se on ajanhukkaa. Olen liian kiihdyksissä voidakseni sulkea silmiäni. Ja painajaiset. Ne vaivaavat minua. Viime aikoina lähes sietämättömän paljon. Sitä on lähes mahdotonta kestää. Minä haluan huutaa, mutta huuleni eivät kykene siihenkään. Olen kuin halvaantunut. Silmien takaa katselen maailmaa ja sisälläni piiloutunut avunhuuto hukkuu ennen ulospääsyä. Aukeava ovi. Mies. Painajainen. Hiukset kasvojen edessä. Askeleet. Huutoa. Lyönti. Huutoa. Mies. Kyynel. Käsi tarttuu hiuksiin. Nykii, paiskoo. Huutoa. Selkä seinää vasten. Suudelma. Kipu. Kohtaavat katseet. Ivahymy. Kolahdus. Kipu. Karjuntaa. Kyynel. Iskuiskuisku. Kello. Tikittää. Tik tok, tik tok. Sydän. Tum tum. Menetyksenpelko. Kipu. Kyynel. Eroavat sydämet. Huutoa. Suuri käsi. Isku. Pimeys.
_______________________________________________________________________
Ylläoleva tekstin pätkä on kirjoitettu viime vuonna nähdyn painajaisen tuotoksena. Halusin näemme taas kokeilla jotain erilaista kirjoitustyyliä. Selvennyksen vuoksi kerrottakaan, että nuo kursivoidut kohdat ovat tajunnanvirtaa. Liian usein parisuhteessa koetaan väkivaltaa. Onneksi omalle kohdalleni sitä ei ole koskaan sattunut ja toivon ettei tule sattumaankaan. Minä en kestäisi sitä painetta elää jatkuvassa pelossa. Hieman rajuhan tämä teksti on, mutta korostan vielä tämä ei liity missään suhteessani minun elämääni! Joskus on kuitenkin hyvä kirjoittaa itsestään ne pahatkin ajatukset pois. Puhuminen yleensä on hyvin terapeuttista. Uskon ettei minusta kuitenkaan olisi ikinä puhumaan ventovieraalle asioistani, joten tämä on minun tapani terapioida.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti