Kuinkas sitten kävikään?

Minun oli tarkoitus mennä Hyllykalliolle vain katsastamaan hyvän ystäväni ja hänen avopuolisonsa uusi vuokra-asunto, että löytäisin sinne varmasti sunnuntaina. Lähdin kävelemään sinne päin joskus kuuden maissa ja laskeskelin, että ehdin hyvin kasilta alkavaan saunavuorooni. No. Lähdin sitten matkaan ja kävelin eteenpäin niin pitkästi kuin pääsin. (Juuri niin kuin ystäväni oli minua kehottanut, kun kävin moikkaamassa häntä hänen työpaikallaan) Sitten tulikin risteys ja minä mietin ihmeissäni, että minne suuntaan sitä pitikään kääntyä. Katselin vasemmalle ja oikealla mietteissäni ja päätin sitten valita oikealla menevän reitin. Enkös tullut jonkun hammashoitolan pihalle! Eli ei kun takaisin risteykseen ja siitä oikealle. Samassa kun käännyin ja ylitin suojatien tajusin olevani oikeassa paikassa. Muistin onneksi minkä näköinen rivitalo oli. 

Sitten alkoikin kotimatka. Valitsin suunnan joka mielestäni tuntui oikealta ja lähdin kävelemään kävelytietä eteenpäin. Kävelin jotain puolituntia ja tie ei tuntunut tulevan keskustaan päin lainkaan. Järkevä ihminen olisi siinä vaiheessa jo kääntynyt takaisin ja valinnut toisen reitin, mutta ei. Minä olen aina ollut tietä kysyttäessä yhtä jääräpäinen kuin miehet yleensä.

Sitten tulikin mutka matkaan ja törmäsin tällaiseen kylttiin.

Muistelin Kapernaumin olevan aika lähellä. Ainakin olin siellä päin viime kesänä töissä. Jatkoin siis suoraan. Toivoin miljoonannen kerran, että olisinpa lähtenyt pyörällä. Olisi ehkä jalkapohjat hieman säästyneet tärinöiltä. (Onneksi opin Kuopiossa käydessä ystävältäni sellaisen vinkin, että nesteytyksestä kannattaa huolehtia, joten olin pakannut kämpällä laukkuuni vesipullon mukaan. Olisin varmaan nääntynyt ilman sitä) Kävelin aika pitkän matkaa eteenpäin. Sitten seurasi lisää "mukavia" juttuja.

Tuntemattomia rakennuksia..

..Ihmeellisiä kylttejä..

..Lisää tienviittoja ja päätöksiä!

Kivistö on onneksi tuttu paikka ja lähdin siis suuntaamaan sinne päin. Tässä vaiheessa alkoi jaloissa jo hieman tuntua tunnin talsimisen jälkeen. Ajattelin ehdinkö lainkaan saunavuorooni. Tämän lenkin jälkeen olisin todella sen tarpeessa! Sinnikkäästi jatkoin matkaa ja leikittelin ajatuksella soittavani jollekin auton omistavalle. En kuitenkaan soittanut kenelläkään vaan purin hammasta ja tallustin eteenpäin. Onneksi ulkona kuitenkin tuuli kivasti.

Kirosin omaa härkäpäisyyttäni. Jos olisin kehdannut pyytää neuvoa ajoissa ei olisi tarvinnut kävellä näinkään paljon. Murisin itsekseni ja päätin, että kotiin päästyäni en taatusti liiku enää saunan jälkeen minnekään! Seuraava yllätys odottikin sitten tien päässä minua. Hetken aikaa ihastelin lehmää ja nautin puiden varjoissa jo väljähtänyttä vettä. Eipä kuitenkaan ollut varaa valittaakaan.

Kyllästyin pian tehdasmaisemiin ja muutenkin näytti siltä ettei se johda minnekään. Ainakaan keskustaan päin. Poikkesin siis tieltä jälleen ja lähdin kulkemaan reittiä, joka meni kahden alikulun alitse. Tai no kolmen, ainakin luulin niin. Kolmannen "alikulun" alitettuani tulin jälleen päätöksen eteen; kääntyäkö oikealle vai vasemmalle? Käännyin kuitenkin vielä katsomaan minkä alitse olin kulkenut ja suuni loksahti auki järkytyksestä ja hoin vain paniikissa -Ei voi olla totta.. Ei voi olla totta. Olin tullut junaradan alta! Kyllä vain. Ummistin hetkeksi silmäni ja avasin ne miltein samantien ja tein taas päätöksen minne päin lähtisin. Valitsin tällä kertaa vasemmalla menevän reitin ja toivoin sydämeni pohjasta, että lähdin kulkemaan junarataa oikeaan suuntaan. Matkalla ei nimittäin muita maamerkkejä näkynyt, Ainakaan sellaisia joita olisin tunnistanut.

Erään tehdasrakennuksen pihalla oli puinen lehmä!
Tuli heti kovin kotoisa olo. :D

Kyllä, junarata se on. Pakko oli uskoa omia silmiään.

Tässä vaiheessa huomasin, että minulla on enää tunteroinen aikaa ehtiä takaisin kämpällä ja saunavuoroon. Noin vartin eteenpäin käveltyäni huokaisin helpotuksesta. Tunnistin paikkoja. Olin Kivistössä, jonne minun oli aiemminkin tarkoitus päätyä. En vieläkään ymmärrä missä vaiheessa käännyin vikaan. o.o Ratamestarin kadun ohittaessani olin valmis huutamaan ja pistämään tanssiksi. Tajusin etten ollut enää kaukana kämpästäni.

Tuttuja maamerkkejä alkaa vihdoin näkyä!

Tässä oli minun astetta pidemmäksi venähtänyt iltalenkkini. Sanonpahan vain, että kyllä teilläkin kunto kohoaisi, jos olisitte yhtä suuntavaistottomia ja jääräpäisiä kuin minä! Teen tämän saman jutun AINA kun pitäisi löytää jonnekin uuteen paikkaan. Olen asunut kohta kaksi vuotta Seiniksellä ja vieläkin paikat hakusessa. Aikamoinen saavutus vaikka itse sanonkin. Ilman minua teillä ei olisi mitään hävettävää. Pieni ystävällinen pyyntö: Älkää muuttako! Tai jos sen teette, niin saatte varautua taluttamaan minut sinne kädestä pitäen. Muutoin en löydä perille vielä seuraavana vuonnakaan! :D