Valmistuminen ja mitä sen jälkeen tapahtuu

Huomenna minusta vihdoin tulee virallisesti kirjastotäti! Muistan kuinka pikkutyttönä halusin aina eläinlääkäriksi, mutta vanhempana totesin ettei se taida olla sopiva ammattivalinta minunlaiselleni. Pyöryttää jo omankin veren näkeminen, saati sitten jonkun muun. Lisäksi uskon ettei minusta olisi niin hektiseen ja vaativaan työhön. Minulla on aina ollut suuri hoivavietti, mutta en kuitenkaan niin paljon eläimiä rakasta, että siitä ihan ammatin ottaisin. Olisi muutenkin kamalaa katsella kärsiviä eläimiä. Minusta ei välttämättä olisi lopettamaan niiden tuskia, vaikka se niille helpompaa olisikin.

No. Tässä minä kuitenkin nyt olen. Jo toisen ammatin saavuttanut ja edelleen tuntuu, että lisää voisi mennä vielä oppimaan. Olen saanut heinäkuun puoleenväliin asti kesätöitä, mutta sen jälkeen kalenterini onkin ihan tyhjä. En oikein tiedä miten siitä etenisin, mutta pyrin menemään päivä kerrallaan eteenpäin. Ahkerasti kuitenkin alan lähettelemään työhakemuksia kirjastoihin, kun minulla nyt ne viralliset paperit huomenna on.

En myöskään sulje pois mahdollisuutta lisäopinnoista. Jos en töitä ala saamaan, niin sitten menen syksyllä SEAMK:kiin pääsykokeisiin ja koulutan itseni kirjastonhoitajaksi. Pääsisin kuitenkin helpommalla, kun suurin osa opinnoista olisi jo suoritettu. Seinäjoelta en mielelläni lähtisi pois, koska olen asettautunut tänne ja minulla on täällä todella rakkaita ihmisiä. Jos kuitenkin käy niin, että saan työnhakuuni vastakaikua muualta päin Suomea, olen valmis kokeilemaan sitäkin. Nuorena pitää kokeilla ja aikuisena minua taatusti harmittaisi, kun en olisi ottanut sellaista työtarjousta ja samalla siitä tulevaa seikkailua vastaan. Minä olen aina vastustanut muutoksia, mutta ehkä ne tekisivät minulle hyvääkin. Ihminen oppii kuitenkin asiat kantapään kautta.

Pahin pelkoni huomisen valmistujaisjuhlan suhteen on se, että saisin jostain hikan. Minun hikkakohtaukseni ovat niin äänekkäitä ja noloja, että en toivo sitä näkyä kenenkään silmille. Lisäksi on sellainen "ihana" asia, että satun olemaan luokassamme aakkosissa ensimmäisenä, joten muut tulevat sitten minun perässäni lavalle. Ah ja voi, tätä vastuuta! Jos minä mokaan, niin sitten mokaavat muutkin. Tässä onkin hyvä tsemppaus ja lähtökohta huomiselle.