Tulin nyt viikon ajaksi tänne kotipuoleen viettämään pientä lomaa ennen kuin aloitan kesätyöt SOL:lilla. On ihanaa nähdä porukoita pitkästä aikaa ja viettää laatuaikaa heidän kanssaan. Kävimme äitin kanssa keskustassa ajelemassa. Veimme pikkusiskon kasiluokan päättäjäisiin koululleen ja siitä jatkoimme pappan luokse. Pappa on juuri muuttanut ja uusi asunto näytti hurjan hienolta ja viihtyisältä. Paremmat maisematkin ovat nykyisen asunnon ikkunasta.
Pappalta siirryimme pikkusiskon kummitädin luokse ottamaan kopioita tuoreesta koulutodistuksestani tulevia työnhakuja varten. Paljon on taas avoimia paikkoja tarjolla ja minä alan runoilemaan huomenna vapaamuotoista työhakemusta eripuolille Suomea. Tuntuu että muuttaminen uudelle paikkakunnalla voisi olla ihan hyväkin juttu. Eräät asiat painavat nyt mieltäni kovin ja aamusta lähtien päässäni on vyörynyt omanlaisensa sadekuuro. Yöunien toivoisin parantavan tilanteen.
Olen koko päivän leikkinyt uuden kamera-kaverini kanssa! Maailman mahtavin fiilis kun kerrankin on tarpeeksi hyvät resurssit ottaa kunnon kuvia. Pakkauksen mukana tuli kirja, jossa annetaan ohjeita parempien kuvien ottamiseen. Aion tavata sen vielä läpi tämän loman aikana etukannesta takakanteen.
Aamulla odottaa aikainen herätys, koska äiti oli laittanut minulle lomani ajaksi lomitusta täällä kotona. Eipä sitten ihan työtön loma ole. Navettahommat ovat ihan mukavia näin pitkän väliajan jälkeen ja on tarpeellista opetella oikeanlainen unirytmi hyvissä ajoin ennen tulevaa siivouskoitosta. Onneksi työ on tuttua jo edelliseltä kesältä, paikka vain on muuttanut osoitettaan. Toivotaan että löydän sinne perille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti