Aihetta ylpeyteen

Minä olen aina ollut erittäin tunnettu suuntavaistottomuudestani kavereideni keskuudessa. Ehkä hieman muidenkin. Syytän tästä äitiäni, jolla on tämä sama ongelma. Hienoa että sukua voi aina syyttää vioistaan. Äiti meinasi, että kaikki huonot puolet tulevat häneltä ja iskältä vain kaikki hyvät. No, ei se ihan pidä paikkaansa mielestäni. Rakastan äitiäni juuri sellaisena kuin hän on, pikku vikoineen. Vaikka olenkin perinyt häneltä huonon suuntavaiston lisäksi melkoisen lahopään, ne ovat kuitenkin piirteitä joista meidän äidin puolen suvun naiset tunnistaa.
Iskältä olen perinyt tummat hiukseni. Itse asiassa äiti on ainoa vaaleahiuksinen meidän perheessämme. Meidän kaikkien kolmen lapsen silmät ovat ruskeat, vaikka äidillä ne ovat siniset ja iskällä vihreät. Aika jännä miten meistä sitten tuli suklaasimmuja. Olisin mielelläni perinyt iskän vihreät silmät. Harkitsin jopa sen värisiä piilareita, mutta totesin liikkeessä kokeillessani etteivät ne ole minun juttuni. Mielestäni näytän hassulta ilman silmälasejani. Olen kai niin tottunut niihin.

Tässä päivä eräänä sattui kuitenkin jotain erittäin harvinaista. Kävimme siivoustyönjohtajan kanssa katsastamassa autolla tulevan kesätyöpaikkani. En katsellut maamerkkejä tai maisemia yhtään, kun keskityin kuuntelemaan pomon selostusta työajoistani. Pysähdyimme työpaikan pihalle hetkeksi ja melkein saman tien lähdimme ajamaan takaisin toimistolle. Minulla ei jäänyt paljoa aikaa sisäistää työpaikkani sijaintia.
Seuraavana päivänä päätin lähteä pyöräilemään ja testaamaan osaisinko oikeaan paikkaan. Parempi varmistaa hyvissä ajoin, ettei satu mitään kömmähdyksiä. (Siitä muistuukin mieleeni viime kesä samassa työpaikassa, mutta eri osoitteessa. Menin sinnekin pyörällä ihan normaalisti ja luulin osaavani sinne. Löysin kuitenkin nenäni edestä "Nurmo"-kyltin ja en vieläkään ymmärrä miten se tapahtu). Ajoin tehdasalueella pelkkää suoraa tietää muutamia käännöksiä lukuunottamatta. Huomasin riemukseni tutun rakennuksen ja olin perillä! Minulla kului tuohon matkaan vain 15 min. Tällaisen suorituksen jälkeen sitä suuntavaistoton juhlii. Ehkä alan pikkuhiljaa oppia suuntaamaan.