Yhtenä iltana

Juttelin tänään pitkästä aikaa kesänaapurimme kanssa. Meillä on suuri ikäero, mutta ajatuksemme uppoavat yhteen kuin veitsi voihin. Puhuimme paljon kaikenlaista ja nauroimme yhdessä maailman menoille. Kesänaapurimme tunsi edesmenneet isovanhempani hyvin. Kuuntelin mielenkiinnolla tarinoita heistä. Harmittaa kun en tutustunut omaan mummuuni niin hyvin kuin olisin voinut. Minun olisi pitänyt kysellä enemmän hänen lapsuudestaan. Olisin halunnut tietää, olenko perinyt mitään piirteitäni häneltä ja jos niin mitä. Harmittaa että oma sukulaiseni jäi minulle loppujen lopuksi niin vieraaksi. Muistan kuinka pelasimme mummun ja pappan kanssa kolmisin ristiseiskaa. Nolottaa nyöntää, mutta se on melkein ainoa muisto mikä minulla mummustani on.

Tänään opettelin myös kuvaamaan uudella kameri-kaverillani. Paras ystäväni piti minulle ihan kurssit sitä varten, että oppisin oikean valaistuksen ja muutakin tarvittavia säätöjä. Naurattaa kun onnistuin vahinkolaukauksella heti vaativan kuvan ottamaan ikkunan edestä niin, että siitä ei tullut liian valaistunut. Ystäväni yritti sitten etsiä samoja asetuksia, mutta niitä ei enää löytynyt. Taidan olla melkoinen luonnonlahjakkuus tai sitten se oli vain aloittelijan tuuria. :D

Olen miettinyt kovasti, miten voisin tulla paremmaksi ihmiseksi. Huomasin tänään pikkusiskon ja äidin kanssa ristiseiskaa pelatessamme keneltä olen perinyt kilpailuhenkisyyteni. Tajutessani tämän piirteeni vihdoin sen esimerkin kautta (ystävä oli yrittänyt sanoa siitä minulle aiemmin, mutta tajusin sen vasta tuon pelituokion aikana) minä päätin muuttua. Minä en vertaile enää itseäni muihin tai olla parempi kuin joku muu. Terve kilpahenkisyys on ihan jees juttu, mutta omalta osaltani sen mennyt ylitse ihan huomaamattani. Kesänaapuri sen kätevästi tänään ilmaisi: Ystävä on ikään kuin peili. Joskus pitää uskaltaa katsoa sitäkin silmiin ja ottaa vastaan myös se huonompi palaute. 

Minä voin olla musta ja toinen valkoinen, mutta silti olemme kuitenkin samasta väripaletista. En ehkä ole penaalin terävin kynä, mutta ei minun tarvitsekaan. Ystävä on kuitenkin sellainen henkilö, joka hyväksyy sinut juuri sellaisena kuin olet. Vaikka joskus tuntuu, että sukset menevät ristiin ja toinen käyttäytyy epäreilusta toista kohtaan, niin silloin olisi hyvä pysähtyä ja miettiä vielä kerran sanomisiaan. Minun ongelmani on se, että selän taputtajille sanotaan yleensä aika ilkeästi. Jälkeen päin tietysti kaduttaa myrskysää. Pitäisi opetella ottamaan vastaan asiat niin kuin ne ovat. Minä sisäistän tämän asian, mutta sen oppimiseen minulla menee aikaa.

Tänään olen saanut viettää varsin ihanan illan parhaan ystäväni kanssa. Saippuakuplien puhaltelu ja lapsenmielinen hassuttelu on turvallinen ja puhdistava tunne. Ajatukset keskittyvät vain siihen hetkeen ja millään muulla ei ole väliä kuin ystävyydellämme, joka sädehti sääskien ininästä riippumatta. Parasta kaikessa oli nähdä vihdoin se maailman kaunein hymy. Vielä sitäkin parempaa on kuullu olevansa itse sen aiheuttaja. Tällaiseen tapaukseen myönnän syyllisyyteni ilomielin.

Muistakaa säilyttää lapsenmieli. Aina ei tarvitse olla niin aikuinen. Pieni hassuttelu ei loukkaa ketään ja se vahvistaa ystävyyssuhteita. Tuntuu upealta saada olla se sama pikkutyttö vailla huolen häivää.