Perhe on paras

Viime yönä menetin jotain kallisarvoista, jonka merkityksen ihmiset huomaavat yleensä liian harvoin. Sitä pidetään jopa itsestäänselvyytenä, nimittäin sukulaissuhteet. Aloitan ihan alusta. Johan kaikki tajusivat, että puhuin nyt unesta enkä missään nimessä tosielämästä? No hyvä, jatketaan.

Unessa olin ulkoiluttamassa viime vuonna poisnukkuneen mummuni koiraa. Yllättäen koira ei totellut minua yhtään ja jollain yli-inhimillisillä voimilla kiskoi perässään asuntovaunua, joka tietysti oli täynnä ihmisiä! (Tilanne oli niin absurdi, että saatoin jopa hieman naurahtaa unissani.) Nämä kyydissä olleet ihmiset olivat erittäin tärkeitä henkilöitä eriyisesti äitilleni ja minä olin tietysti syyllinen tapahtuneeseen. Muistan vieläkin miltä tuntui, kun äiti ilmiselvästi häpesi minua. Tilanne meni jopa niin pitkälle, että  hän päätyi kieltämään minut kokonaan. (Nyt tämä kuulostaa joltain ritariajan meiningiltä.)

Toivottavasti en koskaan tosiaelämässä tule koskaan tuottamaan läheisilleni niin suurta häpeää, että he eivät suostuisi olemaan kanssani enää missään tekemisissä. Rupesin miettimään tilannetta ihan tosissani ja tulin siihen lopputulokseen, että luultavasti minua ei enää kovin kauan nähtäisi kovin hyvinvoivani tuollaisen ilmoituksen jälkeen. Unessa jouduin muuttamaan sukunimeni ja lupaamaan myös, etten koskaan enää ottaisi yhteyttä sisaruksiini tai sukulaisiini. Sinä et enää kuulu tähän perheeseen. Sinulla ei ole enää sisaruksia. 

Jos joutuisin luopumaan perheestäni, olisin varmasti yksinäisempi kuin koskaan. Menisi kauan nousta takaisin jaloilleni ja aloittaa ihan kokonaan alusta. En välttämättä jaksaisi edes vaivautua. Luulen että perheen menettäminen olisi paljon pahempaa kuin sydämen särkyminen. Siinä sentään menettäisi vain yhden ihmisen. Perheensä menettäneelle ei jäisi käteen enää yhtään mitään. Mitä järkeä olisi enää jatkaa, jos sinulle kaikkein rakkaimmat ihmiset eivät tahtoisi enää koskaan nähdä sinua?

Onneksi minä voin kuitenkin luottaa siihen, että perheeni tulee aina pysymään tukenani. Vaikka välillä teenkin huonoja valintoja, he auttavat minut taas takaisin jaloilleni. Monet sanovat, että suku olisi pahin. Ainakin minulla on aivan ihana suku, joka kannustaa ja auttaa aina vaistoinkäymisten kohdalla.

Äidinisä on yksi lempi-ihmisistäni ja minusta tuntuu kurjalta, että näemme niin harvoin välimatkan vuoksi. Pelkään, että menetän hänet ennen kuin ehdin kertoa kuinka tärkeä hän minulle on. Joka kerta nähdessämme halaan häntä kunnolla, koska pelkään jokaisen kerran olevan viimeinen.

Tällä merkinnällä halusin herättää ihmiset näkemään perheen sille kuuluvassa arvossa. Olen ensi viikonloppuna menossa pitkästä aikaa käymään kotona. Kyllä, se tulee aina olemaan minun oikea kotini. Vaikka asuisin missä, tulen aina palaamaan sinne jotenkin. Kotihan on siellä missä sydänkin.

Perheestä vielä sen verran tuli mieleen, että voisin taas joku ilta soittaa pikkuveljelle. Hassua, että hän asuu kaikista lähimpänä minua. Kuitenkin kotona käydessämme ajoituksemme menevät aina ristiin. Pikkuveli taitaa olla ainoa henkilö, jonka kanssa voin puhua ihan vapaasti. Olisipa meillä samanlainen suhde pikkusiskon kanssa. Minä rakastan teitä molempia. Olkaa kiltisti ja soitelkaa useammin. Kauhia ikävä! ♥