Elämäntapamuutoksia

Hei vain pitkästä aikaa!

Olen tehnyt tänä vuonna paljon asioita, josta olisi ollut turha haaveillakaan viime vuonna. Tosin joitakin asioita on ikävä. Elämällä on kuitenkin tapana jatkua ja eiköhän minua vielä monet seikkailut odota.

Mikä sitten on muuttunut?

No. Jo vuoden alussa saimme ystäväni kanssa jonkun liikuntakärpäsen pureman ja päätimme liittyä yhdessä kuntosalin jäseniksi. Aluksi tuntui siltä, että onkohan tämä niin hyvä idea. Minä kun en ole koskaan ollut mikään himoliikkuja, ja myönnän sen ihan suoraan. Nyt kun liittymisestämme on kulunut jo kolme kuukautta, olen oppinut arvostamaan liikuntaa. Erityisesti olen tykästynyt ryhmäliikunta tunteihin. Sinäänsä hassua, koska yläasteaikoina vihasin kaikkea, missä piti urheilla joukkueena.

Asiaan voi toki vaikuttaa se, että en koskaan tuntunut oikein sopeutuvan luokkakavereideni joukkoon. En oikeastaan voi edes kutsua kavereiksi sieltä kuin kahta ihmistä, jotka ovat onneksi säilyneet elämässäni vielä noidenkin vuosien jälkeen.

Olen myös oppinut luottamaan itseeni ruoanlaitossa. Kävin joskus 2005 vuonna talouskoulun, mutta kaikki oppimani katosi päästäni suunnilleen heti sen jälkeen, kun oppilaitoksen ovet olivat sulkeutuneet takanani. Kuitenkin olen alkanut tekemään ruokaa ihan itse alusta lähtien. Teille se saattaa olla ihan arkipäiväinen asia, mutta minulle se on suuri juttu. Häpeilemättä voin sanoa olevani ylpeä itsestäni.

Olenko huomannut itsessäni muita muutoksia?

Minusta tuntuu, että olen tällä hetkellä itsevarmempi kuin olin vuosi sitten. Runoistani voi päätellä paljon siinä asiassa, koska ne ovat minulle kuin päiväkirja ja itseironian korostaminen on niissä suurta.

En ole koskaan ollut mikään rakkausrunojen kirjoittaja. Olen kuitenkin huomannut sellaisen hassun asian, että minulla täytyy olla joku konkreettinen kohde eli sinä kelle runoni kirjoitan. Olkoon se sitten paras ystävä, ihastus, idoli, lemmikkieläin tai joku muu sellainen. Minun on pakko keksiä joku josta kirjoitan. Hänen täytyy olla olemassa ainakin minun päässäni. En osaa kirjoittaa tyhjälle.

Minusta on myös tullut sosiaalisempi. Ennen en uskaltanut avata suutani ja sanoa omia mielipiteitäni kuin läheisimmille ystävilleni tai perheelleni, mutta nykyään pystyn sanomaan suoraan mitä ajattelen. Kaupan kassalla heitän usein läppää tutun myyjän kanssa.

Olen jopa rohkaistunut menemään baarissa itse juttelemaan jollekin random ihmiselle. Olkoon se sitten vaikka vain jonkun turkoosien kenkien kehumista tai baaritiskillä yhteisymmärryksessä valittamassa hidasta palvelua. Kuitenkin se on jotain. En enää kyhjötä nurkassa ja odota, että joku sanoisi minulle jotain. En ole enää se seinäruusu, joka olen joskus ollut.

Mitä ajattelin tehdä seuraavaksi?

Minulla on paljon ideoita suunnitteilla! Pari päivää sitten ostin elämäni ensimmäiset juoksukengät ja ajattelin aloittaa ensi kuussa eli 1.4 juoksuohjelman. Kuntosaliharjoittelu on lisännyt kuntoani ja uskon olevani  valmiimpi haasteeseen kuin viime kesänä, jolloin jäin kahden viikon päähän tavoitteestani juurikin huonon kunnon ja motivaation puutteen vuoksi. Tänä kesänä jaksan juostan sen 5km!

Olen aloittanut netissä eräällä keskustelufoorumilla projektin, jossa muut saavat suositella minulle musiikkia, jota tulen tuon juoksutavoitteeni ajan kuuntelemaan. Eli kuusi eniten suositeltua bändiä/laulajaa ovat ne joita tulen kuuntelemaan aina yhtä juoksuviikkoa kohden. Deadlineksi asetin 31.3.2013.

Lisäksi pääsen EHKÄ kesän ajaksi päiväkotiin harjoitteluun Te-toimiston kautta. Olen hyvin innokas kokeilemaan jotain erilaista. Toki kirjastoihin menisin kaikista mieluiten, mutta tällä hetkellä se ei ole mahdollista. Hain kyllä tämän kuun alussa SEAMK:kiin. Jos mitään muuta ei satu kohdalle, niin on ainakin vaihtoehto. En tykkää jäädä roikkumaan tyhjän päälle. Tahdon että minulla on paikka, jonne voin välillä poistua täältä kämpiltä, se on kovin terapeuttista.

Eipä sitten muuta kuin hyvää pääsiäistä vain kaikille näin etukäteen! :)