heimoiterve!

Blogin ylläpitäminen on taas hieman jäänyt. Voin sanoa ihan suoraan, että olen ollut kertakaikkisen väsy ja kumman kiireinen nykyään. Osa-aikainen siivoustyöni on vienyt lähes kaikki mehut minusta. Yrittäkää itse herätä joka arkipäivä kello viisi. Siitä on leikki kaukana, kun aamulla unenpöpperössä törmäilee huonekaluihin ja illalla saakin taas ihmetellä uusia mystisesti ilmaantuneita mustelmia.

Kahden tunnin työpäivän ei luulisi olevan kovin paha, mutta itse en jaksa tehdä kotiin päästyäni oikein mitään. Yleensä lyön selälleni sängylle ja alan lukemaan kirjaa. Kuukasittain olen saanut nyt yhden kirjan luettua. Ennen luin kolme kirjaa viikossa. Näin se tahti voi ilmeisesti muuttua.

En ole koskaan ollut mikään aamuihminen, vaikka maatilan tyttöjä olenkin. Tuo aamuviiden herätys on johtanut siihen, että olen rättipoikkiväsyksissä jo yhdeksän aikaan illalla, ellen jo aiemminkin. Hieman hankala systeemi, kun toinen puoliskoni kuitenkin tykkäisi valvoa vähän myöhempään. Eihän sen tarvitsekaan mennä töihin kuin vasta yhdeksältä. Kivat hälle!

Kävin tänään työvoimatoimistossa selvittelemässä vähän asioita ja minulla täytyy olla paras virkailija, koska hän keksii aina ratkaisun pulmiini. Kertaakaan en ole joutunut poistumaan toimistosta, etten olisi ollut hymy huulilla. Maailma tarvitsee lisää hänen kaltaisiaan pyyttteettömiä ihmisiä.

Astuessani ulos toimistorakennuksesta silmääni lensi kirjaimellisesti jotain vastenmielistä. Minä oikeasti vihaan talvea ja tietysti juuri tänään täytyi tuon ensilumen sitten tulla. Niin kuin en muutenkin jo palelisi. Toinen puoliskoni vitsailee, ettei elimistössäni taida olla lainkaan verenkiertoa. En tiedä mistä tämä jatkuva palelu ja sormien ja varpaiden kylmyys johtuu, mutta aina olen siitä kärsinyt.

Kaikesta huolimatta tämä kuukausi, jonka olen jakanut minulle tärkeän ihmisen kanssa on ollut upea. Hän on upea. Hän tekee minusta upean. Toivon että tämä upeus tulee jatkumaan vielä kauan.