Hiihtoloma Tenerfiffalla
Tämä on nyt jo mennen talven lumia, mutta haluan kuitenkin kertoa teille hiihtolomamatkastani.(Reissumme alkoi 03.03.2012) Olinhan sentään ensimmäistä kertaa lentokoneen kyydissä! Sukulaistädit kysyivät vuoden alussa minua ja pikkusiskoaan mukaan reissuun, jonka määränpäänä oli Teneriffa. Emme ole siskon kanssa ikinä käyneet ulkomailla. Arvaatte varmaan vastauksemme. Porukat lupasivat vielä kustantaa reissuni, joten mitä sitä enää miettimään! Minä olisin ollut valmiina vaikka äkkilähtöön.
Meitä lähti asuntoautolla kahdeksan hengen porukka. Siihen kuului minun ja pikkusiskoni lisäksi minun ja pikkusiskoni kummitädit, kolme sukulaistyttöä ja kummisetäni. Asuntoautoreissu suijui hauskasti Trivial Pursuitia pelaillessa. Odotin pinkkejä kortteja, koska niissä oli kysymyksiä nykymusiikista. Tiesin kaikkiin vastauksen! Muu yleistietoni sitten olikin vähän niin ja näin. :D
Yövyimme Vantaan Pilotti- hotellissa eli pikkusiskon sanojen mukaan "pienessä läävässä". Oli aika hienoa astua hotellihuoneeseen sisään, kun näyttöruudulla lukee: "Tervetuloa (tähän etu- ja sukunimeni). Huone oli rekisteröity minun nimiini.
Los Gigantes, Poblado Marinero
Los Gigantesissa oli ihan erinäköistä kuin kotona! Lisäksi aurinko porotti ja ulkona oli yli 20 astetta lämpöä! Kotona olisi ollut kunnon lumimyräkkä. Kävimme kaupungilla katsomassa karnevaalirientoja. Söimme aivan ihananmakuista pitsaa! Loppuillan pelasimme porukalla Ristiseiskaa. Aivan mahtava peli, kun pitkästä aikaa pääsi kunnolla.
Kävimme myös kävelemässä kaupungilla. Eräässä liikkeeessä oli todella söpö kukanmallinen turkoosi laukku johon iskin heti silmäni. Laukkuliikkeessä tuli pyörittyä jonkin aikaa, mutta jostain sain tahdonvoimaa sanoa houkutuksella "ei". Toisesta liikkestä mukaani tarttui kuitenkin vähän erilainen turkoosi laukku, josta en valitettavasti saanut tänne kuvaa. :S
Americas, Siam ParkYhden kokonaisen lomapäivän vietimme Americaksessa vesipuisto Siam Parkissa. Menimme sinne paikallisen linja-autoyhtiön eli Titsan kyydissä. Oli mahtavaa katsella maisemia, jotka näkyivät alapuolellamme. Titsat nimittäin liikkuivat hyvin kapeita teitä ja korkealla. Kun on kerran ollut Titsan kyydissä, alkaa Suomen linja-auton kyydissä olo tuntua melkoisen nössöltä.Vesipuistossa oli hurjan hauskaa! Minulle vain oli sattunut edellisenä iltana käymään pikkuinen haaveri. Bikinieni narujen pidikkeet päättivät sanoa sopimuksensa irti, joten jouduin verestämään kauan sitten unohtuneita ompelutaitojani. Taito on vielä hyppysissä, sillä nauhat kestivät! Uima-altaat olivat kaikki tehty erilaisten teemojen mukaan. Eräs allas jäi erityisesti mieleen. Siinä kongin kolahtaessa kaikki suuntasivat altaan keskikohtaan ja näyttivät odottavan jotain. Menimme sitten pikkusiskon ja sukulaistyttöjen kanssa läemmäksi katsomaan. Altaan päähän oli rakennetttu Kiinan muurin vastine ja kongin jatkaessa kolahteluaan muuri aukesi. Katsoin silmät pyöreinä, kun muurin sisästä muodostui aalto, joka lähti tulemaan uhkaavasti meitä kohti. Kanssaihmiset ympärillämme päästelivät ilahtuneita kiljahduksia. Itse halusin huutaa lähinnä pelosta, mutta olin jotenkin jähmettynyt aloilleni. Aallot vyöryivät kokoajan lähemmäksi ja ehdin ummistaa silmäni, kun äkkiä tunsin paineen lennättävän minut ylöspäin. Odotin aaltojen painavan minut uppeluksiin, mutta ne menivätkin lävitseni ja nostivat minua ilmaan. Päätin kokeilla miten kävisi, jos hyppäisin. Se oli aivan MIELETÖN kokemus! Sitä ei voin sanoin kuvailla, se täytyy kokea itse. Älkää missään tapauksessa missatko tätä kokemusta, jos satutte käymään Teneriffalla! P.S. Valitettavasti koneeni ei suostunut yhteistyöhön lomakuvien lataamiseen tänne, joten joudutte nyt käyttämään omia muistojanne, googlea tai mielikuvitustanne nähdäksenne saman minkä minä koin. Unohtumaton kokemus! |
ihihi, onneksi opetettii sulle oikeita sääntöjä ristiseiskaan!
VastaaPoistaOho! En tienny et säki oot täällä :o Joko oot lomakuvat pikkusiskon kans vaihtanu? Sillähä on koneellaan mun kuvat, niin saat siltä ne mun hienot räpsyt. ;D
VastaaPoistaooon vaihellu ja ois kyllä maukia jos sais viel ne sunki räpsyt, ko lelisalla on nii huonolaatune se kamera>:
VastaaPoistaHmm. Oon ne mielestäni kyllä Elkulle laittanu. Mut se ei oo sanonu mitään et ois sun kuvat ja sille. Siellähän kuitenkin saattaa olla jotain missä meikäläinenkin on? :o
VastaaPoista